Oma suomenlapinkoira... ajatus syttyi syksyllä 2007, mutta hautautui villakoirasuunnitelmien alle. Kämppäkaveri kertoi keväällä 2009 Miskajasminille kesällä tulevasta pentueesta ja taisinpa siinä voivotella kun tuo kyseinen yhdistelmä olisi ollut niin kivan ja lupaavan oloinen. Kun kesän alussa puudelisuunnitelmat eivät olleet edenneet, tuntui että on aika alkaa miettimään vakavasti pientä lapinpalleroa. Siitähän se sitten lähti...

Severin kanssa olen saanut opetella pennunomistajan elämää alusta. Ensimmäisen oman koiran pentuajasta muistan paljon positiivisia ja ihania asioita, mutta varsinaista koulutusta koulutuksen takia en sen kanssa harrastanut. Severin kanssa olen päässyt kokeilemaan koulussa opittuja asioita ja paljon niitä mitä koulun ulkopuolella olen napannut matkaan muilta koiranomistajilta.

Reippaasta, vauhdikkaasta, fiksusta pennusta on kasvanut melkoisen hyväkäytöksinen, nöyrä ja tottelevainen, tosin edelleen vauhdikas ja välillä vähän ilkikurinenkin herra.
Severi on varsinkin nuorempana kunnostautunut termiittinä: tuhoamisen kohteena on ollut perinteisten roskiksen sisällön, lelujen ja sukkien lisäksi mm. puhelin SIM-kortteineen, tapetti (vain tapetti, ei seinä), kaukosäädin, paloauton punainen luomiväri ja joulukauluri. Jälkimmäisistä todisteiksi ihailtiin kakkoja koristaneita näppäimien paloja, punaisia läikkiä ja kulkusia..

Severi on sellainen kaikkien kaveri - jokainen ihminen ja koira on potentiaalinen leikkikaveri ja huomionantaja. Severi on oppinut ottamaan hieman etäisyyttä jos toinen koira sanoo pahasti ja on osoittanut osaavansa leikkiä myös pentujen kanssa nätisti. Varsinkin pienet narttukoirat tuntuvat olevan aivan käsittämättömän ihania leikkikavereita.
Eemeli on toistaiseksi ainoa koira, jonka kanssa Severillä on ollut isompaa kärhämää, molemmat kaksi kertaa päättyen Eemelin rei'ittämiseen. Molemmat tapaukset ovat kuitenkin selkeästi liittyneet Eemelin käytökseen, sen sijaan että Severi olisi käynyt Empun päälle. Severi ei selkeästi siedä enää mitä tahansa Eemeli keksikään ja ilmoittaa siitä selkeästi - Eemeli vaan ei älyä lopettaa ajoissa. Silloin kun ihmisiä on paikalla pojat osaa olla yhdessä siivosti, mutta luonnollisesti niitä ei enää keskenään jätetä jos talosta poistutaan.

Severin kanssa on tehty leppoisaan tahtiin tokoa ja ollaan eksytty myös agilityn ja rally-tokon pariin. Tokossa Severillä on TK1 ja avoimesta parhaana tuloksena AVO2. Rally-tokossa meillä on kilpailuoikeus voittajaan ja lajin virallistuessa jatketaan suoraan voittajasta. Rally-tokon osalta toiveissa olisi valioituminen vielä vuodelle 2014, mutta katsotaan miten sen suhteen onnistutaan. Agility on Severistä hirvittävän kivaa ja nopeasti se siinä edistyikin. Parhaimmillaan Severi on aivan loistava tykki, mutta melko usein korvat on kateissa ja se sitten myös näkyy. Kisahaaveita Seppen kanssa oli, mutta todennäköistä on että meitä ei virallisissa starteissa kuitenkaan nähdä.

Kaikessa kokonaisuudessaan voin todeta, että Severi on kaikkea mitä toivoin ja odotin: fiksu ja filmaattinen, sosiaalinen ja sopeutuvainen, rakenteeltaan sopivan kevyt, sopivan karvainen, ikuinen positiivari, hytkyväinen ja iloinen koira. Persoona isolla P:llä.

Sisarukset

tulokset muuta
Miskajasmin Olkipilli "Nalle"
uros, musta vaalein merkein
näyttelyt: JUN H -
Miskajasmin Olkitassu "Eki"
uros, musta vaalein merkein
silmät: posterior polaarinen katarakta (03/11, 05/11, 06/13)
PRA-prcd: B
kyynärät: 0/0 (01/11)
lonkat: B/B (103 05/12)
polvet: 0/0 (01/11)
näyttelyt: JUN vaSERT, NUO EH
-
Miskajasmin Oljenkorsi "Nelli"
narttu, musta
silmät: ok (03/13)
PRA-prcd: A
lonkat: B/B (102 05/12)
Pompen: N (normaali)
näyttelyt: JUN H
1 pentue (s. 08.05.12)
Miskajasmin Olkikukka "Mimmi"
narttu, musta vaalein merkein
- -
Miskajasmin Olkilastu "Taiga"
narttu, musta vaalein merkein
- kuollut 10/2009

Sukutaulu

i. FIN MVA BH
Peikkovuoren Don Corleone
silmät: ok (04/10)
PRA-prcd A
lonkat: B/B (93 05/12)
ii. FIN MVA Lumiturpa Taatsi
LTE +197p.
silmät: ok (04/08)
PRA-prcd B
lonkat: C/C (96 05/12)
iii. FIN MVA Stenseitens Otso
silmät ok (05/04)
lonkat: A/A (101 05/12)
iie. Lumiturpa Greivitär
näyttelyt: AVO2
silmät: ok (08/99)
lonkat: A/B (103 05/12)
ie. FIN MVA Lecibsin Hämminki
silmät: ok (10/04)
lonkat: C/C (99 05/12)
iei. Lecibsin Toivo
silmät: ok (04/03)
lonkat: A/A (102 05/12)
iee. Lecibsin Hössö
silmät: ok (01/00)
lonkat: B/B (98 05/12)
e. Miskajasmin Eriina
näyttelyt: vaSERT
silmät: ok (11/10)
PRA-prcd B
lonkat: A/A (112 05/12)
ei. Fidelis Miiko
näyttelyt: AVO1
silmät: katarakta (sijaintia ei ole määritelty) 01/08
PRA-prcd A
lonkat: A/A (111 05/12)
eii. FIN MVA Kello Reijo
silmät: ok (04/03)
lonkat: A/A (112 05/12)
polvet: 0/0 (01/99)
eie. Fidelis Edelweiss
silmät: ok (11/02)
lonkat: A/A (110 05/12)
ee. FIN MVA Nepukatin Jasmin
silmät: ok (09/09)
lonkat: B/A (101 05/12)
eei. Orso-Farm Uhkapeluri
näyttelyt: SERT x 2
silmät: katarakt ÖP (09/04, 12/05)
lonkat: B/B (96 05/12)
eee. Nepukatin Geisha
näyttelyt: NUO1 SA
silmät: ok (11/00)
lonkat: A/A (111 05/12)

Näyttelyt

Arvostelut

Päivämäärä Paikka Tuomari Tulos
26.10.2014 Seinäjoki KR Anneli Pukkila AVO
13.07.2014 Joutsa RN Paavo Mattila AVO ERI4
03.05.2014 Tampere KV Tapani Pukkila AVO ERI AVK2 SA VASERT
29.03.2014 Saarijärvi RN Reino Korpela AVO ERI AVK1 SA PU2 SERT kuvia
01.03.2014 Kouvola RN Hannu Talvi AVO ERI AVK1 SA PU4 kuvia
26.01.2014 Kuopio, Jalostuspäivät Reino Korpela AVO ERI AVK2 SA kuvia
05.10.2013 Tuulos RN Marjatta Pylvänäinen-Suorsa AVO ERI AVK1 SA PU1 SERT VSP kuvia
04.05.2013 Tampere KV Maija Mäkinen AVO H kuvia
07.04.2013 Hyvinkää RN Saija Juutilainen AVO ERI AVK1 kuvia
27.01.2013 Kuopio, Jalostuspäivät Tuula Pratt AVO ERI kuvia
21.10.2012 Laukaa ER Pekka Teini AVO ERI kuvia
14.07.2012 Leivonmäki RN Jaana Hartus AVO H kuvia
03.06.2012 Mänttä-Vilppula KR Tapio Kakko AVO H
13.05.2012 Tampere KV Hannu Talvi AVO ERI AVK1 SA VASERT kuvia
09.04.2012 Ruovesi RN Jari Fors AVO EH kuvia
07.04.2012 Vesilahti RN Sakari Poti AVO EH kuvia
06.12.2011 Tampere RN Esa Ruotsalainen AVO ERI kuva
02.10.2011 Jyväskylä ER Harto Stockmari AVO ERI AVK2 SA kuvia
14.05.2011 Äänekoski RN Leila Kärkäs NUO EH kuvia
11.12.2010 Helsinki Winner 2010 Paavo Mattila JUN ERI JUK4 kuvia
06.12.2010 Tampere RN Juha Putkonen JUN ERI JUK2 kuvia
31.07.2010 Rautavaara ER Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN ERI JUK2 kuvia
22.05.2010 Siilinjärvi RN Tanya Ahlman-Stockmari JUN EH JUK4 kuvia
20.02.2010 Tuusniemi RN Arvi Ellmen PEK3 kuvia

Match show':t

Päivämäärä Paikka Luokka Tulos
30.08.2014 Nokia isot aikuiset PUN1, BIS5
08.06.2013 Urjala isot aikuiset PUN2
22.05.2013 Tampere isot aikuiset PUN
28.04.2013 Lempäälä isot aikuiset PUN
06.12.2012 Ylöjärvi isot aikuiset PUN
03.11.2012 Tampere isot aikuiset PUN
03.10.2012 Tampere isot aikuiset PUN1, BIS2
18.07.2012 Orilampi, kesäleirin näyttely Kulkurit 3. kuvia
27.05.2012 Nokia isot aikuiset PUN kuvia
12.02.2012 Ylöjärvi isot aikuiset PUN
12.02.2012 Ylöjärvi pariluokka
08.01.2012 Kuopio isot aikuiset PUN
07.01.2012 Kuopio aikuiset PUN4
22.05.2011 Tampere isot aikuiset SIN4
17.04.2011 Tampere isot aikuiset SIN
17.10.2010 Ylöjärvi isot aikuiset PUN4 kuvia
02.10.2010 Tampere isot aikuiset VAL3
11.09.2010 Nokia isot aikuiset PUN1, BIS2 kuvia
18.08.2010 Tampere aikuiset PUN kuvia
14.06.2010 Kajaani pennut SIN2 kuvia
19.05.2010 Kajaani pennut PUN1, BIS4
03.05.2010 Kajaani pennut PUN kuvia
13.02.2010 Kannus isot pennut PUN1, BIS2-pentu kuvia

Toko

Pisteet

Päivämäärä Paikka Tuomari Tulos
24.05.2014 Kangasala Marita Packalén AVO1, 169p., sij. 3.
08.03.2014 Lempäälä Harri Laisi AVO3, 124p.
16.02.2014 Lempäälä Jaana Tala AVO2, 144p., sij. 2.
29.06.2013 Pieksämäki (SM) AVO3, 138,33p.
18.05.2013 Pirkkala Jaana Tala AVO3, 135p.
11.05.2013 Lempäälä Aino Juhantalo AVO 97,5p.
16.03.2013 Lempäälä Marja Ala-Nikkola AVO2, 150p., sij. 2/9
02.02.2013 Kuopio Erkki Shemeikka AVO2, 145p. video
17.11.2012 Mänttä-Vilppula Juha Kurtti ALO1, 171p., TK1 video
20.10.2012 Laukaa, rotumestaruus Mauri Pehkonen ALO1, 168p. video
13.10.2012 Ylöjärvi Ralf Björklund ALO2, 159p.
15.09.2012 Ylöjärvi Juha Kurtti ALO1, 192p., KP, sij. 2/12 video
11.10.2011 Jyväskylä, rotumestaruus Aino Juhantalo ALO3, 130p.
10.09.2011 Kangasala - ev-ALO3, 119,5p.
10.09.2011 Kangasala - mölli-ALO1, 136/140p. (sij. jaettu 1.)
19.06.2011 Kangasala Jaana Tala ALO2, 149,5p.
02.06.2011 Tampere - ev-ALO2, 140,5p. (3/9)
02.06.2011 Tampere - mölli-ALO1, 146,5/160p. (1/13)

Rally-toko

Päivämäärä Paikka Tuomari Tulos
02.11.2014 Seinäjoki Minna Hillebrand VOI
28.06.2014 Lempäälä Pia Heikkinen VOIHYV, 73p.
01.05.2014 Ylöjärvi Tiia Hämäläinen VOI0, 56p.
09.11.2013 Lempäälä (SM) Pia Heikkinen VOI 71p. video
19.10.2013 Ylöjärvi Pia Heikkinen VOI 38p.
09.05.2013 Tampere Heidi Kaijanen AVO 83p., RKT2
09.05.2013 Tampere Tiia Hämäläinen AVO 99p., sij. 1.
07.10.2012 Nokia Krista Karhu AVO 70/100p., sij. 3.
07.10.2012 Nokia Minna Hillebrand ALO 77/100p., RTK1, tuomarin suosikki
12.08.2012 Pirkkala Heikki Palosaari ALO 99/100p., sij. 2., tuomarin suosikki video
12.08.2012 Pirkkala Pia Heikkinen ALO 98/100p., sij. 5. video

Agility

Päivämäärä Paikka Tuomari Luokka Tulos
29.09.2014 Pirkkala maxi kisaavat (ev) HYL
15.07.2014 Tampere Timo Teileri maxi1 HYL
25.06.2014 Pälkäne Johanna Wüthrich maxi1 AV -2,42 RV 25, sij. 15.
22.09.2013 Pirkkala Outi Harju kisaavat (maxi) AV 6,38 RV 10, sij. 2.
01.08.2013 Tampere maximöllit (x2) 1. rata: aika 37,40, RV 25 / 2. rata: aika 31,22 RV 20 / sij. 6/12
03.07.2013 Tampere maximöllit (x2) paaljon virheitä
07.06.2013 Tampere maximöllit aika 48,21, 5+K, sij. 1/5 (2. rata 42,20, 2x5+K)
12.01.2013 Ylöjärvi maxi kilpailevat (ev) keskeytys
12.01.2013 Ylöjärvi maximölli 1.29,82 (hylx5, Kx6, 5x1)
06.10.2012 Tampere maxi kilpailevat (ev) keskeytys (K+HYL)
06.10.2012 Tampere maximölli AV 36,10 RV 65, sij. 4/4
22.09.2012 Lempäälä maximölli aika 28,50, RV 10
30.08.2012 Tampere maxi kilpailevat (ev) HYL
30.08.2012 Tampere maxi mölli aika 1.00,78, RV 20, 3xHYL (15s aikaan)
19.07.2012 Kuopio maxi mölli aika 25,50, RV 30
19.07.2012 Kuopio medi mölli aika 27,72, RV 0
31.12.2011 Kajaani maxi mölli aika 96,12, RV 50, sij. 9/9
07.09.2011 Pirkkala medi mölli AV 10,347, RV 10
12.07.2011 Sastamala maxi mölli HYL (keskeytys)
12.06.2011 Pirkkala putkiluokka AV -6,84, RV 20, sij. 6/8

Luonnetesti

19.05.2012 Ylöjärvi, tuomareina Katri Leikola ja Marco Vuorisalo.
video

Osa-alue Pisteet Kerroin Loppupisteet
Toimintakyky +1 kohtuullinen 15 15
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 1 1
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty 1 3
Taisteluhalu +2 kohtuullinen 10 20
Hermorakenne +1 hieman rauhaton 35 35
Temperamentti +3 vilkas 15 45
Kovuus +1 hieman pehmeä 8 8
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin 15 45
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
hyväksytty, +172p.

Jalostustarkastus

26.01.2013 Kuopio, tarkastajana Saara Sampakoski ja Petra Palukka.

Yleisvaikutelma erittäin hyvä
Koko 50
Purenta ok
Hampaat ok
Kivekset ok
Tyyppi erittäin hyvä
Mittasuhteet hiukan pitkä
Sukupuolileima selkeä
Pää kevyt, kapea kallo
Ilme lähekkäin olevat korvat häiritsee ilmettä
Kuono hyvä
Kirsu (pigmentti) musta
Otsapenger selkeä
Korvat ylöskiinnittyneet
Silmät hyvät
Luusto riittävä
Ylälinja hyvä
Alalinja hyvä
Rintakehä hyvä
Eturaajat ja eturaajojen kulmaukset niukat kulmaukset ja löysät kyynärät
Lanne pitkä
Lantio hyvä
Takaraajat ja takaraajojen kulmaukset hyvät
Liikunta hyvä takapotku ja tasapainoinen liikunta
Käpälät hyvät ja tiiviit
Häntä hyvä
Karvapeite hyvä
Väri musta merkein
Yleiskunto erinomainen
Luonne miellyttävä, erinomainen kontakti omistajaan
Hyväksytty