AKEN RAVITALLIN PÄIVÄKIRJA
24.02.2010 Muutamia kasvatteja on syntynyt helmikuun aikana. |
07.01.2010 Kuten ehkä joku on saattanut huomata, talli on vietellyt jonkin sortin hiljaiseloa. Hevosia on ostettu, myyty
ja kasvatettu. Raveissa ja näyttelyissä on käyty vaihtelevalla aktiivisuudella. Kiri kävi suomenhevosten laatuarvostelussa hakemassa SLA III-palkinnon. Salama ja Venus kantakirjattiin III-palkinnolla. Velmu juoksi Pikkukunkku 2009 toiseksi ja Kasvattajakruunun finaaliin. Hulttio ja Turmatar kävivät hakemassa irtoSERTit NJ:n näyttelyistä. Loppukiri juoksi N.I.N. Lemmen Roihu Muistoajon voittajaksi. Myy juoksi Pikkuprinssi 2009 toiseksi. Tälle vuodelle tiedossa lienee samankaltaisen toiminnan jatkumista. |
25.10.2009 Venus ja Salama ilmoitettu VRL:n kantistilaisuuksiin. |
04.10.2009 Lilith juoksi virtuaalisen poniderbyn voittoon Sagatum Trottersissa! Samoissa raveissa rahasijoja napsivat myös Jamie, Witchblade (sekä kärrylähdössä että montessa!), Elegance, Männiäinen ja Vidar. Tallin kaviomäärä senkun kasvaa: Memory Trottersilta talliin asteli ranskalaisori Memory Of Passion, amerikkalaistamma Memory Of Rosebud ja suomalaistamma Muiston Huuma. Kantakirjauskelpoisten otusten määrä nousee myöskin, tällä hetkellä KTK-kelpoisiksi laskettavia ovat Salama, Naukku, Valtari, Venus ja Twilight. |
24.09.2009 Venus ja Kiri edustuskunnossa Burnoutin Stayer-raveissa. Venus juoksi Stayer Prize-lähdössä 4100 matkalla kolmanneksi ajalla 20,8. Lähtönsä veteraani Kiri juoksi Stayer Pokaali-lähdössä 4100 metrin matkalla laukasta huolimatta toiseksi ajalla 31,0. |
02.09.2009 Ja lisää hevosia pukkaa.. omia kasvatteja tällä kertaa. Suomenhevosori AH Valtari, shettisori Aken Mochrie ja shettistamma Aken Drusilla syntyivät tänään. |
24.08.2009 Luned Sporthorsesista meille matkasi pari mukavaa tammaneitiä, ranskalainen lv-tamma Phoenix Luned ja suomenhevostamma Kriden Myy. Narrilaivalta talliin tallusteli Männiäisen poika Narrilaivan Maahiainen. Emänä oripojalla on Aken oma kasvatti Akiras Marian :) Ulkoasuun vähän fiksausta, melko mukavat hevosten listaukset mielestäni sain aikaiseksi :) |
04.08.2009 Netin pätkiessä ja virustarkistuksen pyöriessä oli hyvä päivitellä hevosten sivuja sen verran, että ainakin hetken aikaa jokaisen sivuilla on jopa tämän hetkinen ikä. Näin elokuun alusta moni täyttikin vuosia. 12-vuotispäiviään viettivät Kiri ja Snötroll, 10-vuotiaaksi kääntyi Demon. 7-vuotispäivänsä näkivät Knock Down, Rytmikatti ja Loppukiri. Zephyr ja Snurra täyttivät 6. 5-vuotiaita on kasa: Jeffrey, Hoodoo, Twilight, Salama, Naukku, Mania, Hilitippa, Torgeir, Kaja, Corgan, Kenna, Vidar ja Ylva. 4-vuotiaiksi kääntyivät Eric, Yaro, Ilonna, Hypnoosi, Hippu, Lilith ja Ingvar. Killjoy, Shamrock ja Miracle täyttivät 3. Invisible Smoke täytti 2 ja juhli päivää juoksemalla koelähdön hyväksytysti. Invisiblen lisäksi koelähdössä kävi Sigur ja Shamrock, jotka molemmat juoksivat myöskin hyväksytyn tuloksen. |
29.07.2009 Edellisestä kirjoituksesta jäi pois viime aikaisen menestyksen hehkuttaminen :) 25.7. Kerystonilla Salama
juoksi Pikkupelmann-finaalissa toiseksi! Tämän lisäksi
peruslähdöissä tuli jonkinnäköistä menestystä,
Yaro juoksi toiseksi, Lev kolmanneksi, Dimma kolmanneksi,
Kirppu voitti lähtönsä, Hoodoo toiseksi, Jeffrey
neljänneksi ja Twilight toiseksi. |
27.07.2009 Hevosmäärä sen kuin kasvaa. Narrilaivan Hilitippa, Fool's Shamrock ja Sigur NRL tarttuivat Shavolta mukaan. Lisäksi talliin syntyi ensimmäinen dölekasvatti, joka kantaa nimeä AH Tordis. Etusivun ulkoasua hieman päivitin, sivun lataaminen kävi turhan raskaaksi hitaammalla nettiliittymällä hevosmäärän kasvettua näinkin suureksi. |
10.07.2009 Kuun alussa koelähdöistä hyväksytysti suoriutuivat Backlash ja Hippu. Montekoelähdöissä käytiin viiden otuksen voimin, joista kaikki monteilivat hyväksytyn suorituksen. AH Ukko vaihtoi omistajaa ja muutti Savitaipaleeseen. Magnetielta taasen saapui tänne päin lv-varsa Invisible Smoke. Lisäksi AH Dödlig Kysse palaili minulle eläkepäiviään viettämään. |
23.06.2009 Burnoutin villeissä juhannusraveissa jonkinlaista menestystä havaittavissa: 2-vuotiaiden lv-oriiden (rutiinina juostu) Midsummer's Lord-lähdön ainoat osanottajat olivat Lev ja Killjoy, joista kokeneempi Lev kipitteli pojista nopeammin. 2-vuotiaiden tammojen Midsummer's Lady-lähdön voitti Miracle, tässä lähdössä sentään 5 osallistujaa, joista 3 meiltä :D Osallistujiltaan samalla tavalla jakautuneessa Keskikesän Kreivi-lähdössä voiton vei Damian. Keskikesän Kreivitär-lähdön ainokainen osallistuja oli meidän Beatrix. Midsummer's Royal-lähdössä Venus juoksi toiseksi ja Knock hylättiin liioista laukoista. Keskikesän Kuninkaallinen-lähdössä Turmatar juoksi toiseksi hipoen ennätysaikaansa, kun taas Kiri jäi viimeiseksi, juosten kuitenkin ajan 21,3. Tjäletroll sai Burnoutin Ravinuorten Suosikki-lisäpalkinnon! |
19.06.2009 Hevosmäärä sen kuin nousee, Savitaipaleesta talliin asteli lämminveriori Backlash S, Blue Jay Trottersista suomenhevostamma J.T. Hippu. 15.6. koelähtöraveista kunnialla selvisivät Lev (hyväksytty 22,3kex), Miracle (hyväksytty 25,8ke), Killjoy (hyväksytty 26,9ke) ja Hypnoosi (hyväksytty 58,9ke). Seuraavaan koelähtöön lähtevät juoksemaan tuoreet hankinnat Lasse ja Hippu. |
04.06.2009 Memory Trottersilta saapui talliin kaksi uutta lämminveristä, ori Memory Of Killjoy ja tamma Memory Of Miracle. Pohjantallilta taasen saapui uusi suomenhevosori, Hypnoosi. |
31.05.2009 Koelähtötuloksia
tältä kuulta.. Huomenna melko iso osa
hevosista täyttää vuosia, joten jotain kirjoittelen
tähän menneestä ikävuodesta... Huomenissa vuosia täyttävät myös Lilli (SB Lilith) ja Kvarkki (Aken Ingvar) jotka molemmat täyttävät 3 vuotta ja lähtevät piakkoin kokeilemaan ravailua kilpailumielessä. |
20.05.2009 PKK:n ensimmäisillä
kasvattajapäivillä Akelle tuplavoitto kotiin, tittelit
1/09 Paras Ponikasvattaja ja 1/09 Paras Hevoskasvattaja! |
20.05.2009 Mätsäritulokset vihdoinkin esillä. Ykkösmätsäreissä
seuraavanlaista mein puteille: Jokeri PUN2, Zephyr SIN1
(ei BIS-sijaa), Knock PUN (ei sijoitusta), Kenna PUN3. |
15.05.2009 Hevosten ravituloksia seilaillessa on tullut mukavia yllätyksiä! Lämpöisistä kaikki 3v+ hevoset ovat alittaneet 20 ajan, startanneet 2-vuotiaat pyörivät 21 ja 25 välillä. Suokeista veteraanit Kiri
ja Turma ovat alittaneet 21-ajan jo hyvän aikaa sitten,
ikäkaverit Rytmikatti ja Loppukiri ovat ajoissa 30,0 ja
29,8, tämän hetken ainoa 4-vuotias, Jokeri on alittanut
40 ajan. 3-vuotiaat pyörivät 40 ja 43. A-poneissa nopein on porukan pomo ja konkari, Männiäinen. Herran ennätys on 2.20,0. Alle kolmen minuutin ovat tähän mennessä painelleet Lumitossu (2.49,7), Witchblade C (2.59,6) ja Elegance (2.59,1). Kolmen minuutin rikkomista lähentelee Muddyfoot. Loppuporukka onkin sitten näitä 3 minuutin ja 15 sekunnin molemmin puolin pyöriviä harvinaisuuksia ;D B-poneissa Snurra on parannellut ennätystään aikaan 2.18,8. Vidar ja Ylva ovat ajoissa 2.29,7 ja 28,8. |
13.05.2009 Talli on jälleen yhtä
ponia rikkaampi, kun joukkoon iloiseen liittyi
shettistamma SB Lilith. |
11.05.2009 Päiväkirja näki päivänvalon, koska tulin tulokseen että ravitalli on semmonen tapaus, jonka tapahtumia haluan kirjailla enemmältikin ylös ja kenties höpötellä jotain ylimääräistäkin tallin tapahtumista jne. Tänne lienee tulee myös välillä mainintaa myös Atlasin meiningistä, mahdollisestiehkäjopa. Tänään selailin tuloksia Raadelman hevostilan ja Viehättävän yhdessä pitämän suomen(pien)hevosten rotunäyttelyn tuloksia (virallinen pvm 15.05., mutta tuloksia on tippunut jo esille, ihailtavan nopeaa toimintaa tuomarilta ja pitäjiltä!). Meiltä mukana olivat varsoissa Naukku, Ukko ja Salama, aikuisissa oreissa Kiri ja Jokeri, aikuisissa tammoissa Turmatar ja Rytmikatti ja veteraanikehässä edustamassa Syöjätär. Atlasin puolelta mukana olivat aikuisissa oreissa Verneri, aikuisissa tammoissa Virvatuli ja piirretyissä Kalervo ja Tuomio. Raviputet keräsivät
saalista seuraavasti: Naukku I-palkinto ja LKV2, Ukko
III-palkinto, Salama III-palkinto, Kiri II-palkinto,
Jokeri ei palkintoa, Turmatar I-palkinto, Rytmikatti
I-palkinto ja LKV3, Syöjätär III-palkinto. Ratsut keräsivät
myöskin jonkin verran saalista: Verneri ei palkintoa,
Virvatuli II-palkinto, Kalervo I-palkinto ja LKV1, Tuomio
III-palkinto. Tänään jaksoin myös päivitellä pitkästä aikaa Männiäisen kisakalenterin ja yllätyin sen osalta todella positiivisesti! Mäntti on viralliset lunastanut siihen kohdistuneet odotukset ja ehdottomasti vähintäänkin isänsä veroinen raviponi :) Ennätys tällä hetkellä 2.20,0, 64 starttia, joista 14 voittoa ja voittosumma 11 530 v-euroa! On se hurja :D |